“Radikaali islam haastaa länsiarvoja vakavasti, integraatio ontuu monesta syystä (myös syrjinnän ja eristäytymisen vuoksi), media ja geopolitiikka pahentavat tilannetta. Euroopan kokemukset varoittavat hyvin selkeästi: ilman rehellistä keskustelua ja tiukempia vaatimuksia yhteensopivuudesta ongelmat kasvavat hallitsemattomiksi. Uskallammeko kriittiseen keskusteluun ja tarvittaviin toimiin ennen kuin yhteiskunnallinen vakaus murenee lopullisesti?”

— Samu Hupli

Euroopan viime vuosikymmenet ovat tuoneet esiin kasvavia jännitteitä maahanmuuton, kulttuuristen arvojen ja turvallisuuden välillä. Radikaalin islamin tulkinnat haastavat länsimaisia periaatteita, kuten tasa-arvoa, sananvapautta ja sekularismia. Suomessa keskustelu pyörii monikulttuurisuuden ympärillä, mutta todellisuus paljastaa yhteensopimattomuuksia. Vastapuoli korostaa suvaitsevaisuutta ja leimaa kritiikin rasismiksi tai islamofobiaksi. Onko avoimuus muuttunut uhaksi yhteiskunnan vakaudelle? Kirjoitus tarkastelee ilmiötä analyyttisesti, tunnustaen molempien näkökulmat, mutta perustuen tutkimuksiin ja virallisiin arvioihin integraation haasteista sekä geopolitiikasta.

Alkuun: Islamofobia – pelko vai kriittinen termi?

Termi "islamofobia" viittaa nimenomaan irrationaaliseen pelkoon islamista, mutta kliininen fobia edellyttää suhteetonta uhkaa.¹ Kriitikot näkevät termin välineenä, jolla hiljennetään doktriinin arvostelu, sekoittaen uskonnon kritiikin muslimeihin kohdistuvaan vihaan – täsmälleen samanlaista liioittelua kuin useissa rasismi- tai fasismi-syytöksissä.

Toisaalta termi kuvaa aitoa syrjintää. Silti sen laajamittainen käyttö leimaa usein rationaalisen pelon konkreettisista riskeistä, kuten terrorismista. Termi vaikeuttaa avointa keskustelua, vahvistaen polarisaatiota ja estäen ongelmien ratkaisua.

Radikaalin islamin yhteensopimattomuus länsimaisten arvojen kanssa

Pew Researchin laajassa kyselytutkimuksessa monissa muslimienemmistöisissä maissa yli puolet; joissain maissa jopa 90 prosenttia vastaajista, kannattaa shariaa viralliseksi laiksi.² Tämä sisältää rangaistuksia, jotka ovat räikeässä ristiriidassa länsimaisten periaatteiden kanssa: kuolemantuomio uskosta luopumisesta, raajojen katkaisu varkaudesta, ruoskiminen avionrikkojille.

Valtaosa muslimeista elää kuitenkin rauhanomaisesti ja sopeutuu sekulaariin yhteiskuntaan ilman ongelmia. Haaste syntyy, kun kirjaimelliset tulkinnat saavat tilaa ja vetoavat samoihin teksteihin. Euroopassa ilmiö näkyy eristäytyneinä yhteisöinä, joissa länsimaiset normit jäävät toissijaisiksi: kunniaväkivalta, pakkoavioliitot ja tyttöjen ympärileikkaus esiintyvät tilastoissa selvästi yliedustettuina tietyissä ryhmissä.

Ryhmäidentiteetti tiivistyy usein ulkopuolisen kritiikin edessä, mikä tekee sopeutumisesta vaikeampaa. Kysymys ei ole yksilöistä vaan siitä, voidaanko vaatia yhteensopivuutta universaalien arvojen kanssa ilman, että sitä leimataan kulttuuri-imperialismiksi. Kokemus osoittaa, että ilman selkeitä odotuksia ja rajoja integraatio jää usein pintapuoliseksi – ja yhteiskunta maksaa laskun.

Median hiljaisuus: Ääriäänien vahvistaminen ja kriitikoiden vaientaminen

Media käsittelee islamin ja radikaalin islamismin kritiikkiä äärimmäisen varovaisesti, usein leimaamalla sen islamofobiaksi tai rasismiksi.³ Tämä luo epäsymmetrian: ääri-islamistiset näkemykset saavat suhteellista tilaa monikulttuurisuuden nimissä, kun taas kriitikot, kuten ex-muslimit, tutkijat tai ihan tavalliset kansalaisetkin, kohtaavat cancel-kulttuuria ja vaientamista.

Tutkimukset osoittavat, että vaikka media jokseenkin hyväksyy negatiivisia stereotypioita muslimeista terrorismiin liitettynä, se samalla välttää syvällistä analyysia radikaalin islamismin ideologisista juurista. Kriitikot näkevät tässä vinouman, jossa pelko syytöksistä estää avoimen keskustelun kulttuurisista ja turvallisuusriskeistä.

Vastapuoli näkee median pyrkivän suojelemaan vähemmistöjä historiallisia vääryyksiä vastaan. Silti hiljaisuus terrori-iskujen ideologisista motiiveista ja integraation haasteista estää rationaalista analyysia. Seurauksena luottamus mediaan heikkenee entisestään, ja ääriäänet vahvistuvat hiljaisuuden suojissa.

Piilotetut terroriyhteydet Suomen politiikassa ja yhteisöissä

Suojelupoliisi arvioi vuonna 2025 radikaali-islamistisen terrorismin uhkaa kohonneeksi uudella viisiportaisella asteikolla tasolle kolme (elevated).⁴ Supo seuraa satoja kohdehenkilöitä, joista valtaosa liittyy radikaali-islamismiin. Toiminta keskittyy tukitoimintaan: propagandan levittämiseen, rahoitukseen ja verkostojen rakentamiseen kansainvälisesti.

Valtaosa muslimeista torjuu väkivallan, ja laajamittaista iskua pidetään epätodennäköisenä Suomessa. Silti yhteydet jihadistisiin ryhmiin, kuten Isisiin, ovat vahvistuneet ulkomaistaistelijoiden ilmiön myötä. Esimerkiksi Suomen islamilainen yhdyskunta on yhdistetty Muslimiveljeskuntaan liittyviin epäilyihin eurooppalaisissa verkostoissa, vaikka yhteydet vähemmän yllättäen kiistetään.

Geopoliittisesti autoritaariset valtiot, kuten Iran, voivat hyötyä jakolinjoista. Maahanmuuton kasvaessa ilmiö kehittyy, ja alaikäisten radikalisoituminen näkyy jo Suomessa. Jokseenkin koomista on, että suvaitsevaisuuden nimissä tuodaan riskejä, jotka vaativat yhä enemmän valvontaa.

Vasemmistoliberaalin median suosiminen ekstremistisille näkemyksille

Vasemmistoliberaali media suhtautuu radikaalin islamismin kritiikkiin usein hyvin pehmeästi: kolonialismin ja länsimaisen hegemonian korostaminen siirtää fokuksen uhrista tekijään, ja ekstremistiset näkemykset suhteellistetaan kulttuuriseksi vastarinnaksi.³

Tavoite on tasapainon ja vähemmistöjen suojelun nimissä oikea. Käytännössä vinouma kuitenkin estää objektiivisen analyysin: oikeistolainen kritiikki tuomitaan jyrkästi, kun taas islamistiset ideologiat saavat lievempiä tulkintoja. Tämä luo epäsymmetrian, jossa kriitikot leimataan lähtökohtaisesti rasisteiksi.

Seurauksena ideologinen sokeus vahvistuu ja johtaa päätöksiin, jotka pitkällä tähtäimellä heikentävät yhteiskunnan kykyä käsitellä todellisia riskejä. Lukija voi itse miettiä, kuinka kauan tällainen suhteellistaminen kestää ennen kuin se kääntyy itseään vastaan.

Pro-Palestiina-aktivismi peitteenä antisemitismille ja ekstremismille

Pro-Palestiina-mielenosoituksissa toistuvat yhä useammin antisemitistiset iskulauseet: "from the river to the sea" tai juutalaisiin kohdistuvat uhkaukset, jotka ylittävät Israelin politiikan kritiikin. Raportit osoittavatkin juutalaisvihan voimakasta kasvua Euroopassa Hamasin hyökkäyksen jälkeisinä vuosina.⁵

Vastapuoli pitää tätä oikeutettuna vastarintana miehitystä vastaan ja korostaa, että valtaosa mielenosoittaista torjuu vihan. Silti radikaalit elementit saavat tilaa, ja ryhmäpaine estää niiden haastamista.

Käytännössä aktivismi toimii peitteenä ekstremismille: juutalaiset yhteisöt kokevat konkreettista uhkaa, synagogiin kohdistuvat hyökkäykset lisääntyvät, ja keskustelu liukuu helposti Israelin olemassaolon kyseenalaistamiseen. Raja laillisen kritiikin ja vihan välillä hämärtyy, ja se on juuri ongelma, ja ehkä tarkoituskin.

Miksi ex-muslimit ovat todellisia asiantuntijoita integraation epäonnistumisista

Ex-muslimit tuntevat islamin sisältäpäin: he ovat eläneet patriarkaalisten rakenteiden, apostasian tabun ja yhteisön paineiden keskellä. Heidän kokemuksensa paljastavat integraation esteet paremmin kuin ulkopuolisten analyysit.⁶

Heitä syytetään usein petturuudesta tai huomionhakuisuudesta. Se hiljentää äänen tehokkaasti. Silti juuri he pystyvät nimeämään ongelmat suoraan: pakkoavioliitot, kunniaväkivalta, sharia-tuomioistuimet yhteiskunnan syvissä varjoissa.

Heidän näkemyksensä on kriittinen, koska se ei perustu teoreettiseen pohdintaan vaan henkilökohtaiseen kokemukseen. Suomessa ilmiö on vielä pieni, mutta on kasvanut maahanmuuton myötä. Jos haluamme ymmärtää, miksi integraatio ontuu tietyissä ryhmissä, ex-muslimit ovat paras lähde, vaikka se ei miellytä kaikkia.

Geopoliittinen manipulointi: "Rasismi"-narratiivien hyväksikäyttö lännessä

Venäjä, Iran ja muut autoritaariset valtiot hyödyntävät systemaattisesti islamofobia- ja rasismi-syytöksiä länsimaiden heikentämiseen. Hybridivaikuttamisessa korostetaan länsimaista sorron historiaa, mikä vahvistaa jakolinjoja ja estää kriittistä keskustelua maahanmuutosta tai turvallisuudesta.⁷

Vastapuoli näkee syytöksissä aitoa huolta sorrosta ja vähemmistöjen oikeuksista. Käytännössä manipulointi kuitenkin toimii: länsimainen itse-epäily tekee yhteiskunnista halvaantuneita.

Tulos on tuttu: avoin keskustelu leimataan vihapuheeksi, ja todelliset riskit jäävät varjoon. Autoritaariset voimat nauravat matkalla pankkiin, kun länsi riitelee itsensä kanssa.

Integraatiosta infiltraatioon: Oppitunteja Euroopan virheistä

Euroopan monikulttuurisuuskokeilu on johtanut laajamittaisiin eristäytyneisiin yhteisöihin, joissa integraatio on epäonnistunut pahasti. Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi tarjoavat karuja esimerkkejä: alueita, joissa poliisi liikkuu varovaisesti, sharia-pohjaiset normit ohittavat valtion lait, ja väkivalta kytkeytyy vahvasti kulttuurisiin jännitteisiin.⁸

Ratkaisuna esitetään usein tiukempaa integraatiopolitiikkaa: kielivaatimuksia, arvojen sitoumuksia, maahanmuuton ohjausta. Silti virheet toistuvat, koska poliittinen tahto puuttuu. Voisi jopa epäillä, että tahto puuttuu tarkoituksellisesti.

Suvaitsevaisuus ilman rajoja on luonut monitasoisia yhteiskuntia, joissa länsimaiset lait eivät täysin päde. Kokemus osoittaa, että ilman selkeitä vaatimuksia yhteensopivuudesta monikulttuurisuus muuttuu hitaasti infiltraatioksi, ja lasku maksetaan turvallisuudessa sekä yhteiskuntarauhassa.

Yhteenvetona: radikaali islam haastaa länsiarvoja vakavasti, integraatio ontuu monesta syystä, myös syrjinnän ja eristäytymisen vuoksi, media ja geopolitiikka pahentavat tilannetta. Euroopan kokemukset varoittavat hyvin selkeästi: ilman rehellistä keskustelua ja tiukempia vaatimuksia yhteensopivuudesta ongelmat kasvavat hallitsemattomiksi. Uskallammeko kriittiseen keskusteluun ja tarvittaviin toimiin ennen kuin yhteiskunnallinen vakaus murenee lopullisesti?

Lähteet:

1. Bleich, E. (2011). What Is Islamophobia and How Much Is There? Theorizing and Measuring an Emerging Comparative Concept. American Behavioral Scientist. https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0002764211409387

2. Pew Research Center (2013). The World’s Muslims: Religion, Politics and Society. https://www.pewresearch.org/religion/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-overview/

3. Bleich, E., & van der Veen, A. M. (2022). Covering Muslims: American Newspapers in Comparative Perspective. Oxford University Press.

4. Supo (2025). National Terrorism Threat Assessment 2025. https://katsaus.supo.fi/en/national-terrorism-threat-assessment-2025

5. ADL (2024). Antisemitism and Radical Anti-Israel Bias on the Political Left in Europe. https://www.adl.org/resources/report/antisemitism-and-radical-anti-israel-bias-political-left-europe

6. Vliek, M. (2021). Former Muslims in Europe: Between Secularity and Belonging. Routledge.

7. Hybrid CoE (various reports on hybrid threats from Russia and Iran). https://www.hybridcoe.fi/

8. Adida, C. L., Laitin, D. D., & Valfort, M.-A. (2016). Why Muslim Integration Fails in Christian-Heritage Societies. Harvard University Press.

Etsi itsellesi lisää luettavaa muista kirjoituksistani